Sisällön tarjoaa Blogger.

BLOGIJOULUKALENTERI 2015


24 yötä jouluun, mutta vain yksi yö Vatsasekaisin Kilinkolin -joulukalenterin ensimmäisen luukun avautumiseen. 


Olen kärsinyt huonoa omaatuntoa, sillä blogi on ollut aivan liian kauan heitteillä. Pari viikkoa sitten tartuin lopultakin itseäni niskasta kiinni ja kaivoin muuttolaatikoista kuvauskaluston esiin. Vaikka marraskuussa päivänvalo tuntuu etelässäkin kaikkoavan ennen kuin päivä ehtii kunnolla edes sarastaa, päähänpisto sai minut laittamaan hösseliksi ja värkkäämään blogiin toissa vuoden malliin joulukalenterin. Ja tiedättekö mitä, olen taas tyystin hurahtanut bloggaamiseen!

Seuraavan 24 päivän aikana on luvassa makeita herkkuja, muutama suolainen suosikki sekä suihin sopivia joululahjoja. Ja koska kiire, stressi sekä yllätykset tuntuvat kuuluvan jouluun, on itsellenikin vielä arvoitus, mitä muutamasta luukusta tulee paljastumaan. 

Uusi luukku aukeaa blogissa joka päivä aamutuimaan. Nyt on hyvä hetki alkaa seurata myös blogin some-kanavia Facebookissa sekä Instagramissa, sillä niissä kurkitaan myös joulukalenterin kulisseihin.



INNOSTUITKO KALENTERISTA? JAA TUOTOKSESI TUNNISTEELLA #KILINKOLINJOULU


Instagramissa joulukalenteripostaukset on merkitty tunnisteella #kilinkolinjoulu. Jos innostut itsekin kokkailemaan tai valmistamaan jotakin joulukalenterin inspiroimana, jaa kuva Instagramissa ja lisää kuvaan tunniste #kilinkolinjoulu. Mikäli et instaile tai Instagram-tilisi ei ole julkinen, voit postata kuvan myös blogin Facebook-tilin seinälle tai lähettää tuotoksesta kuvan minulle sähköpostitse osoitteeseen vatsasekaisinkilinkolin@gmail.com. Arvon joulun jälkeen kivan ylläripaketin kaikkien osallistuneiden kesken. 


Huomiseen, silloin aukeaa ensimmäinen luukku!



3 kommenttia

  1. Ihanaa tällainen! Innolla jo odotan huomisen kalenteriluukun avautumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ihanaa, kiva kuulla! Tervetuloa huomenna kurkkimaan :)

      Poista
  2. Ihana, Ihana, kilinkolin!

    VastaaPoista