Sisällön tarjoaa Blogger.

HÄRKÄÄ HÄNNÄSTÄ – LAZIOLAINEN HÄRÄNHÄNTÄKEITTO


Taannoisten leutojen ja aurinkoisten päivien jälkeen tuntuu, kuin orastava kevät olisi laittanut peruutusvaihteen päälle. Lämmittävä apu kylmiin pakkaspäiviin löytyy kuitenkin soppakattilasta.

Positiivisin mielin olen viime aikoina bongaillut erilaisia häränhäntäohjeita yhdestä jos toisestakin blogista. Härän- – tai oikeammin
naudanhäntä – on sekä edullista että maukasta keittolihaa. Isoissa häntäpaloissa on lisäksi yllättävänkin paljon syötävää. Olen monesti tehnyt lihakeittoa Helsingin Sanomissa julkaistulla Henri Alenin häränhäntäkeitto-ohjeella. Muistelen lukeneeni samaisesta artikkelista Alenin ostaneen häränhäntiä joskus kaupan lemmikkieläinosastolta, muualta kun niitä ei löytynyt. Onneksi ainakin Hakaniemen kauppahallista saa häntiä vakiotuotteena myös tiskistä.


Siskot kokkaa -blogissa tehtiin jokin aika sitten häränhäntäsoppaa laziolaisittain. Siitä lähtien minunkin on ollut tarkoitus tarttua härkää hännästä. Eivätkä Nellen keittoon kohdistuneet kehut olleet lainkaan liioiteltuja. Keittoon tulee varsin niukalti mausteita ja raaka-aineita, mutta silti sopan maku on äärimmäisen syvä, intensiivinen ja ihana. Sellerin suurta määrää ei kannata kauhistua. Laita rohkeasti vain kokonainen nippu, sillä luulen juuri siinä sopan salaisuuden piilevän.

CODA ALLA VACCINARA  eli
HÄRÄNHÄNTÄKEITTOA LAZIOLAISITTAIN (annos neljälle)

(Siskot kokkaa -blogin ohjetta mukaillen, alkuperäinen ohje Jacob Kenedyn kirjasta Bocca Cookbook)

  • kilo häränhäntää (pyydä lihakauppiasta leikkaamaan tai sahaamaan häntä palasiksi)
  • reilusti suolaa sekä mustapippuria 
  • 70 g voita (tai alkuperäisen ohjeen mukaan laardia)
  • 500 g varsiselleriä 
  • 1 iso sipuli 
  • 2 valkosipulinkynttä 
  • 4 rkl lehtipersiljaa silputtuna + kourallinen koristeeksi 
  • 3 laakerinlehteä 
  • kahden sentin pätkä kanelitankoa 
  • 6 neilikkaa 
  • 3 dl valkoviiniä 
  • purkillinen (400 g) säilöttyjä kirsikkatomaatteja 


Suolaa ja pippuroi huoneenlämpöiset häränhäntäpalat. Mausteiden määrässä ei kannata nuukailla.

Sulata voi hyvin kuumalla (valurauta)pannulla. Lisää häntäpalat pannulle muutama kerrallaan ja paista niiden pinta ruskeaksi joka puolelta. Nosta ruskistetut palat valurautapataan tai isoon, lämpöä hyvin varaavaan kattilaan.

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet sekä pilko kaksi selleritankoa pieniksi, noin sentin paksuisiksi paloiksi. Lisää sipulisilppu ja sellerinpalat pannulle paistorasvaan ja kypsennä niitä kymmenkunta minuuttia. Lisää pannulle myös persiljasilppu, laakerinlehdet, pala kanelitankoa sekä neilikat. Kun vihannekset ovat pehmenneet, kippaa ne sekä purkillinen kirsikkatomaatteja häntäpalojen seuraksi pataan.

Kuumenna valkoviini pannulla ja lisää sekin pataan. Kuumenna samalla pannulla vielä lopuksi tilkka vettä ja lisää sekin pataan, jotta saat kaikki paistamisesta syntyneet ihanat maut talteen.

Hauduta soppaa liedellä tai 150-asteisessa uunissa 3–4 tuntia tai kunnes liha irtoaa luista.

Halutessasi voit noukkia lihapalat keitosta ja irrottaa valmiiksi lihat luista. Tämä ei kuitenkaan ole tarpeellista, varsinkaan jos pidät luiden imeskelemisestä.

Pilko loput sellerit suuhun sopiviksi paloiksi ja lisää ne keiton sekaan noin kymmeneksi minuutiksi.



Koristele keitto lehtipersiljalla ja tarjoa se hyvän leivän kera. 



Vatsasekaisin Kilinkolin -blogi on mukana UN Womenin kampanjassa, jossa pyritään poistamaan nälkää parantamalla köyhien olojen naisten ja tyttöjen asemaa. Haluathan sinäkin olla mukana auttamassa? Klikkaa logoa ja osallistu kampanjaan lahjoittamalla keräyskassaani esimerkiksi lounaasi verran roposia. 



15 kommenttia

  1. Heh, jokin telepaattinen yhteys meillä on koska ollaan taas oltu samoissa ruokahommissa! itse tein viime lauantaina häränhäntäpataa ja juuri naputtelin kuvat koneelle ja reseptin odottelemaan loppuviikkoa :D



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, taas kerran! :) Odotan innolla patapostaustasi. :)

      Poista
  2. Poskettoman kaunis kuva. Hyvä Riikka! Taisivat ne punaiset muovit olla joku ohimenevä ilmiö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on tuo kevätaurinko. Punaiset muovit on ja pysyy. Tämä kuva on otettu makkarissa sängyn päällä, makkarissa ei onneksi vielä ole muoveja. Apupoika just huuteli, että aionko kenties purkaa studioni sängyltä ennen nukkumaanmenoa...

      Poista
  3. Kuva ja keitto, molemmat syötävän ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä reseptistä kuuluu kyllä kunnia Nellelle. Soppa oli niin hyvää, että sitä olisi syönyt mieluusti kolmannenkin päivän.

      Poista
  4. Joo-o seuraavaks lähtee hännät mukaan ja teen tätä, tuli niin kauhea houkutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tehdään tätä takuuvarmasti toistekin. Nelle vinkkasi, että tästä saa pienemmällä nestemäärällä myös pastakastikkeen.

      Poista
  5. Loistava ohje. Varmasti myös aivan huippu hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on loistavaa viikonloppuruokaa. Padan voi lykätä uuniin ja itsensä ulos nauttimaan kevätauringosta.

      Poista
  6. Riikka toi kuva on ihan mahtavan ihanan kesäromanttinen! Me kokattiin joskus viime kesänä grillattuja häränhäntiä ja se oli ehkä yks parhaista liha-annoksista ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Löytyykö teidän blogista juttua niistä hännistä? Ja keitittekö ne hännät ennen paistoa, vai heitittekö rilliin vain? Täytyy ehdottomasti kokeilla kesällä.

      Poista
    2. Sitä ei valitettavasti tullut blogattua. Mut joo ne keitettiin painekattilassa melkein ylikypsiksi ja jäähdytettiin sitten, että pysyivät grillatessa kasassa. Muistaakseni niitä valeltiin myös BBQ-kastikkeella ennen grillaamista.

      Poista
  7. Häränhäntiä tulee aina välillä keiteltyä, mutta tällainen klassikko on vielä kokeilematta. Hyvännäköistä soppaa!

    VastaaPoista
  8. Kiva kun tykkäsit - tiedänpähän ainakin ettei makuaisti ole ihan hunningolla ;) Ja se kunnia kuuluu oikeasti nälkäisen suden keittokirjalle - sieltähän se resepti alunalkaen on. Minulla oli vain kunnia kaivaa se sieltä esiin ja jakaa teille muille ihanoille. :)

    VastaaPoista