Sisällön tarjoaa Blogger.

KUIVATUT SITRUKSET

LUUKKU 4: 
Kuivatut sitrushedelmien siivut sopivat niin lahjapakettien, joulukuusen kuin leivonnaistenkin koristamiseen. Sitrushedelmäkiekot kuivuvat huoneilmassa parissa päivässä – lisäbonuksena saat tuoksuvan kodin!




Olen aiempina vuosina kuivattanut sitrussiivuja uunissa alhaisessa lämpötilassa, uuninluukku rakosellaan. Vaikka lämpötila on ollut mahdollisimman alhainen, ovat sitrukset helposti hieman tummuneet. Tällä kertaa päätin kuivata sitrukset uuniritilällä lattialämmityksen päällä. Jos kuivatat sitrukset sisätilassa, valitse kuivatukseen lämmin ja kuiva paikka, jossa on hyvä ilmanvaihto. Huoneilmassa sitrukset kuivuvat, hedelmien mehukkuudesta riippuen, noin kahdessa vuorokaudessa. Pienten hedelmien, kuten limettien ja kumkvattien siivut kuivuvat nopeamminkin. 

Säilytä kuivatut hedelmäsiivut ilmavasti, sillä mikäli niihin on jäänyt hieman kosteutta, saattavat ne homehtua umpinaisessa pussissa tai purkissa. 



Toissavuotisen joulukalenterin neljännestä luukusta putkahti esiin puolestaan tumman taatelikakun ohje. Käy kurkkaamassa sekin, mikäli herkkuhammasta kolottaa. 

SITRUSHEDELMIEN KUIVAAMINEN


Tarvitset: 


  • sitrushedelmiä (esim. appelsiineja, mandariineja, limetteja, sitruunoita, kumkvatteja)
  • ohutrakoisen  ritilän

Kuivattamiseen sopivat hyvin vähemmän mehukkaammat hedelmäyksilöt. Älä siis valitse hedelmävadin painavimpia appelsiineja, sillä ne ovat usein mehukkaimpia. 

Viipaloi sitrukset terävällä veitsellä parin millimetrin paksuisiksi siivuiksi. 

Levitä hedelmäsiivut ritilän päälle.Aseta ritilä kuivaan ja lämpimään paikkaan, esimerkiksi lattialämmityksen päälle. 

Anna kuivua 1–2 vuorokautta tai kunnes hedelmäsiivut ovat kuivia. 

Käytä siivuja esimerkiksi lahjapakettien kaunistamiseen (kurkkaa vaikkapa viimevuotinen paketointipostaus) tai kuusen koristamiseen. Pienet kuivatut kumkvattisiivut sopivat hyvin myös leivonnaisten koristelemiseen. Viskasin muutaman esimerkiksi kuorrutetun taatelikakun päälle. 

4 kommenttia

  1. Nää on niin nättejä! Voisinkin kuivattaa kumkvatteja minijoulukuusen koristeiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopisivat siihen kyllä söpösti. :) Mä leikkasin osan kuivatettavista kumkvateita vain puoliksi, niistäkin tuli ihan söpöjä.

      Poista
  2. Voi mahoton! Tuli yhtäkkiä tarve lähteä kumkvattikauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Ne sopivat kyllä kivasti joulujälkkärien koristelemiseen.

      Poista