maanantai 8. syyskuuta 2014

OMENAMEHUA MEHUMAIJALLA


Luonto pukkaa satoa sellaisella vauhdilla, ettei minunlaiseni – hitaat hämäläisgeenit perinyt – meinaa perässä pysyä. Teimme viikonloppuvisiitin geeniperimäni alkulähteille ja palasimme kaupunkiin monta pussukkaa ja nyssykkää täynnä satokauden herkkuja. Lähipäivinä ei siis ole iltapuhteista puutetta. Eilen ehdimme pyöräyttää pari mehumaijallista kauniin vaaleanpunaista omenamehua, mutta hillopurkit yhä odottelevat täyttymistään.



Höyrymehun valmistaminen on yllättävän helppoa puuhaa. Omenamehua varten ei hedelmiä tarvitse edes kuoria, mutta kodat ja siemenet kannattaa poistaa, sillä mehunkeiton sivutuotteesta, mäskistä, saa oivaa sosetta tai hilloa. Kuorenrippeetkään eivät haittaa, kun soseen ajelee sauvasekoittimella sileäksi.

Höyrymehustimen koosta ja omenalajikkeesta riippuen saa yhdestä mehustimellisesta omenamehua parin litran verran – siis selvästi esimerkiksi herukkamehua vähemmän. Omenoita kannattaakin pilkkoa samalla vaivalla reippaasti yhtä maijallista reilummin ja lisätä mehustimeen omenoiden painuessa kasaan. Toisin kuin tuoremehua puristaessa, on höyrymehu kuitenkin tiivistettä. Sopiva laimennussuhde omenamehulle on noin 1:4. Mikäli omaa mehumaijaa ei kaapin tai varaston perukoilta löydy, voi pääkaupunkiseudulla sellaisen lainata esimerkiksi Anton&Antonin lainausringin kautta.

Punakuorisista omenoista tulee kauniin punertavaa mehua. Mehun ainut huono puoli on sen säilyvyys – meillä pullollinen ei meinaa säilyä paria päivää kauempaa.



OMENAMEHU MEHUMAIJALLA (valmista mehutiivistettä 2–3 litraa)

  • 5–6 kiloa omenoita
  • 1 –1½ kiloa sokeria
  •  lisäksi: höyrymehustin (eli ns. mehumaija), kattila, vettä, mehupulloja
Pese ja lohko omenat. Poista siemenkodat, siemenet sekä huonot kohdat.

Täytä höyrymehustimen pohjakattila kuumalla vedellä. Nosta pohjakattilan päälle kattilan keskimmäinen osa. Varmista, että letku on tiiviisti kiinni ja sulkija paikallaan. Nosta päällimmäiseksi reiällinen siiviläosa ja täytä se omenalohkoilla. Peitä kannella ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä, kunnes mehu irtoaa hedelmistä. Halutessasi lisää omenalohkoja hedelmien painuttua kasaan.

Valuta valmis mehu kattilaan. Lisää sokeri ja kuumenna mehua, jotta sokeri sulaa. Pullota valmis mehu kuumana kuumennettuihin pulloihin piripintaan. Sulje pullot desinfioiduilla korkeilla. Tarkemmat ohjeet pullojen ja purkkien käsittelemiseen löydät täältä.

Jäähdytä pullot ja säilytä ne viileässä. Oikein säilöttynä mehu säilyy hyvin talven yli – jopa paljon pidempään. Vaihtoehtoisesti voit valmistaa sokeritonta tai vähäsokerista mehua pakastimeen.

Psst. Hukutko omenoihin? Kurkkaa myös muut blogin omenareseptit.




21 kommenttia:

  1. Naa! Mun mehumaijamehusta tuli kyllä viime vuonna kauniisti sanottuna pissin väristä. Sä loihdit siitäkin vaaleanpunaista. Ihmettelen ja onnittelen! (ja rivien välistä kai luet, että kadehdin myös :) )

    VastaaPoista
  2. Mutta vähintään yhtä hyvää pissimehukin on! :)

    VastaaPoista
  3. Ei tarvii poistaa siemeniä jos vetää sokean semmoiset käsin veivattavasta sosemyllystä läpi. Jää siemenet ja loput kuorenpalat myllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, vaikkei mulla sosemyllyä olekaan? Siemenkodat täytynee kuitenkin poistaa? :)

      Poista
  4. Ja onnistuuhän homma ilman mehumaijaakin. Kodat pois, omenat lohkoiksi, isoon kattilaan, alkuun hieman vettä ja omenat sinne pehmenemään. Lisätään vettä ja tarvittaessa sokeria ja ajetaan sileäksi esim. sauvalla. Vedin vielä sihdin kautta ja tuloksena oli mukava omenanektari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä – kiitos vinkistä! :)

      Poista
  5. Mä ajattelin testata sekä omenapihlajanmarja- että -marja-aroniamehua. Tosi nätin väristä mehua oot kyllä höyrytellyt. Pitää siis valita mahdollisimman punaposkiset omput ettei tuu pissimehua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenan ja aronian yhdistelmä toimii ainakin hillossa, miksei siis myös mehussa!

      Poista
  6. Maailman söpöimmän värinen mehu kyllä! Me ollaan haettu maalta jo pari säkkiä omppuja, ja olen suurimman osan paahtanut uunissa parin voinokareen, kanelin ja sokerin kanssa - sitten soseuttanut pakkaseen. Siitäkin tuli nätin pinkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin kuulostaa hyvältä! Täytyy kokeilla, sillä vielä pari omppunyssäkkää odottaa keittiön lattialla...

      Poista
  7. Onko totta, että mehu ei säily kuin muutaman päivän? Siis edes jääkaapissa tai kylmäkellarissa?? Eihän sitä sitten kannata alkaa koko säilömiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli siis vitsi! Mehu on niin hyvää, ettei sen takia säily meillä pidempään! Kylmässä kellarissa tai jääkaapissa säilytettynä säilyy hyvin ainakin vuoden verran. :)

      Poista
    2. Olisi kyllä tarvitnut tuo kuvateksti hymiön vielä selventämään. Itsekkin luulin että se menee pilalle kahdessa päivässä.

      Poista
  8. Mä en ole koskaan poistanut siemenkotia, pessyt ja halkonut vain. Erinomaista mehua on tullut joka kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanan! Ei niitä tarvitsekaan poistaa, mutta mä teen mäskistä sosetta, jonka ajan sauvasekoittimella hienoksi, sitä varten poistan kodat ja siemenet. Mutta kuten yllä vinkattiin, sosemyllyä käytettäessä saa sosetta kätevästi, vaikka siemenet ja kodat olisivatkin mukana.

      Poista
  9. Joo, meikäläisen perhe rakastaa tuota maijamehua. Minä en myöskään ole poistanut siemenkotia koska mulla on vanhanaikainen sosemylly, johon siemenkodan palat ja siemenet kyllä jää kun omput myllyttää soseeksi.

    Anonyymille tuossa yllä kommenttia että kyllä meillä ainakin säilyy sokeroitu mehu kellarissa kun valmis mehu kiehautetaan tavallisen sokerin kanssa kattilassa ja sitten pullotetaan desinfioituihin pulloihin joka tapahtuu siten, että: pullot pesee hyvin ja laittaa ne sanomalehteen käärittynä uuniin sataan asteeseen n. tunniksi. Korkit huuhdon yleensä jollain kirkkaalla viinalla mitä sattuu olemaan kotona. Mehu säilyy viileässä kellarissa näin tehtynä ihan kirkkaasti seuraavaan satokauteen. Mutta se desinfiointi on ihan must juttu. Luulen että tuossa yllä viitataan siihen, että mehu kuluu tosi nopeasti kun on niin hyvää - ehkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ymmärrä, miksi multa on mennyt kaikki nämä kommentit ohi - nyt vasta tuurilla huomasin! Pahoittelut siis kaikille myöhäisistä vastauksista!

      Ja se kuvateksti oli tosiaan olevinaan huumoria! ;) Mehu säilyy hyvin kylmässä säilytettynä ainakin seuraavaan satokauteen, monest meillä on juotu paljon vanhempiakin mehuja.

      Poista
  10. Aivan mahtava blogi, löysin nyt vasta ja olen ahminut kaikki säilöntäjutut ihan innoissani! :) Meillä ei juuri juoda mehuja, mutta kun olen joutunut selittämään unkarilaisille tutuille mehumaijan toimintaa, hoksasin että omppuja voisi hyödyntää ehkä näinkin, ja tämä kirjoitus viimeistään vahvisti asian. :) Kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kommentti! :)

      Poista
  11. Electrical canine collars or as they're sometimes recognized ' dog shock collars ' and 'anti bark collars ' tend to be used to
    discourage a certain behaviour in a dog Most of the time
    these are used to control unnecessary barking.

    Feel free to surf to my homepage; remote dog training shock collar reviews

    VastaaPoista
  12. http://www.tiede.fi/keskustelu/41327/ketju/omenan_siemenet

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...