sunnuntai 1. joulukuuta 2013

LUUKKU 1: PAPERITÄHTI


Joulukuun ja ensimmäisen adventin tunnelmaan voi virittäytyä sorminäppärällä askartelulla. Joulukalenterin ensimmäisen luukun ohjeella syntyy paperitähti, jonka voi kuun edetessä ripustaa vaikka kuusen kaunistukseksi.






Tulemme viettämään viime vuosien malliin joulun pääkaupunkiseudun ulkopuolella, joten olen varsin maltillinen oman kotimme joulukoristelun suhteen. Kynttilöiden ja joulukukan lisäksi haaveilen maljakollisesta havupuun oksia, joille voisin ripustaa muutaman miniversion askartelemistani paperitähdistä.

Taittelin tähdet sopivasti kellastuneen, kirjaston poistomyynnistä ostamani kirjan sivuista. Tähtien taittelu on varsin helppoa, ainakin kun on ensin onnistunut nappaamaan langanpäästä kiinni. Sen jälkeen taitteluun saattaa jäädä koukkuun! Tähtien lisäksi askartelin pienen videon, jonka avulla tähtien pitäisi syntyä varsin vaivattomasti.




Kaunista joulukuun ensimmäistä adventtia myös ruudun sille puolen!



36 kommenttia:

  1. Onpa tosi hieno tähti! Näin tämän tapaisen jossakin lehdessä nopealla selailulla ja jäin miettimään, miten se on tehty - joten kiitos hyvästä ja rauhallisesta tutorial-videosta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti YouTube vei videosta sekä värit että terävyyden, tappelin aikani, jotta olisin saanut ladattua sen paremmalla resoluutiolla, mutta sitten luovutin – toivottavasti siitä saa kuitenkin selvää, vaikka ainakin tekstit ovat vähän epätarkat. :)

      Poista
  2. Onpa somia joulutähtiä. Taitavasti kääntelet ne videolla.

    Oleellinen kysymys: mikä kirja oli kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, täytyy kaivaa kirja jostain esille – en nimittäin yhtään muista! (Ei siis ainakaan mikään ruoka-aiheinen...)

      Poista
  3. Oi miten kauniita. Aikamoista näpertelyä tosin, mutta tuohan on mukavaa puuhaa kynttilänvalon ja glögilasillisen saattelemana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suht simppeleitä nämä kuitenkin ovat, ainakin verrattuna joihinkin origamieläimiin, joita joskus olen yrittänyt taitella varsin surkealla menestyksellä. :) Glögilasillinen – mikä loistava idea... :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Siispä näitä kuusenoksille :)

      Poista
  5. Aivan ihania tähtiä! Ehkä liian säntillistä hommaa minulle, mutta voihan sitä yhden koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä voi tehdä isommassakin koossa, vaikkapa lasten kanssa. Mutta varo vain, olin tosissani siinä, että taitteluun saattaa jäädä koukkuun.

      Poista
  6. Ihania tähtiä. Minäkin epäilen ettei oma kärsivällisyys riitä, mutta ehkä joskus vielä. Tuolla tavallahan voisi omaakin kirjahyllyä uusiokäyttää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlainen kirjahyllyinventaario olisi kyllä paikallaan, mutten tiedä raaskisinko repiä niistä sivuja. Aika kivoja tähtiä saisi taiteltua näteistä origamipapereistakin, tai sitten ihan yksivärisistä papereista tai vanhoista lehdistä.

      Poista
  7. Miten hieno!
    Ja hauska sattuma, että munkin joulukalenterin ekasta luukusta paljastui hieman kärsivällisyyttä ja vanhan kirjan vaativaa paperiaskartelua. :) http://www.tilkkuja.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin mennä heti kurkkaamaan sun joulukalenterisi! :)

      Poista
  8. Oi ihania!
    Ajattelin tehdä vanhoista kirjansivuista paperienkeleitä ja nämähän sopivat niitten kanssa enemmän ku hyvin. Kiitos ohjeista ja mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kuulostaa ihanalta. Onko niihin enkeleihin olemassa jokin ohje? Mukavaa joulun odotusta sinne myös! :)

      Poista
    2. Hups! Enpäs olut huomannut vastaustasi. En tarkkaa osoitetta muista, mutta Marttojen sivulta bongasin ohjeen enkeleihin..vielä kerkii tekemään :)

      Poista
  9. Niin hieno! Harmi, että mun taittelemana tuollainenkin tähti näyttäisi viisivuotiaan askartelemalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pah, en usko! Paperit kannattaa kyllä leikata tarkasti neliöiksi, muuten sakaroihin tulee helposti tuollaiset väkäset, jotka noissakin tähdissä on.

      Poista
  10. Onpa hienot! Vahinko, että youtube vähän pilasi hyvää tutorialia, mutta kyllä siitä sen verran saa tolkkua että saa askarreltua paperitähtiä. Vanhat kirjat tuppaa nykyään olemaan ongelmajätettä, joten kiva kun niitä voi uusiokäyttää jollain tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taistelin aikani Youtuben kanssa, mutta sitten luovutin. Vanhojen kirjojen sivuista voisi kyllä askarrella vaikka mitä, meilläkin on varastossa monia sellaisia, joita ei varmasti tule kukaan koskaan lukemaan. Koristeina ilahduttaisivat kyllä paljon enemmän kuin varaston perukoilla.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Vieno arveluni on, että laatu tulee laskemaan sitä mukaan kuin kuu etenee ;)

      Poista
  12. Mahtavaa.Jaksaisipa itse väkertää jotain paperista.( origami kurssin jälkeen,ei enää tehnyt mieli taitella :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin joskus sellaisen origamisetin, josta olisi voinut taitella kaikkia safarieläimiä. Taisin luovuttaa ekan norsun jälkeen... :) Nämä tähdet ovat miljoonasti helpompia tehdä! :)

      Poista
  13. Ihania. Yksinkertaista, kaunista. More is less on taas niin totta! Menenkin heti kaivamaan oman Alastalon salissa jotta pääsen taittelun makuun. Nöyrät kiitokset ilahduttavasta kalenteristasi.
    terkuin, T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nöyrät kiitokset noin ihanasta kommentista! :) Eikö Alastalon salin lukeminen innosta? :)

      Poista
  14. Onnistuin! Enkä joutunut pärräämään paljoakaan.

    VastaaPoista
  15. Ihana ohje, kiitos videosta! Minä tein tähdestä kortin, ja laitoin blogiini myös linkin tänne, jotta muutkin löytävät paikalle. Blogistani löytyy muitakin jouluisia origamijuttuja, kun olen niihin näköjään vähän hurahtanut.

    http://askartelupoydanaaressa.blogspot.fi/2013/12/lisaa-origamikortteja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kortteja! Kiva kun linkkasit! Täytyy kurkata muutkin origamijuttusi. Hyvää itsenäisyyspäivää ja mukavaa viikonloppua sinulle! :)

      Poista
  16. Hei. Video oli tosiaankin hiukan epäselvä, mutta enköhän saa selvää. Yks kysymys vaan..Miten se 7:mäs sakara kiinnitetään? Sen kohdalla oli "paussi"..Hyvää joulua ja tämän aion kokeilla tehdä =) On oikein lapsuuteni joulukoristeen näköinen..Terv. Lea Turusta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...