maanantai 14. toukokuuta 2012

Monta rautaa tulessa


Tein taas viime viikolla puolivahingossa huutokauppaostoksia. Olen aikamoisessa Apupojan selittely– ja lepytyskierteessä. Juuri kun edelliset huutokauppahankintani olivat jo kutakuinkin unohtuneet, jouduin taas keksimään syitä ja selityksiä, miten muka taas pitäisi käydä noutamassa ostoksiani jostakin huutokauppakamarista. Apupoika uhkasi asettaa minut holhoukseen, jäädyttää pankki– ja luottokorttini ja alkavansa maksaa minulle viikkorahaa. Kuulemma 50 euroa viikossa saa riittää. Pyh, sanon minä!

Mutta palatkaamme hetkeksi edellisiin ostoksiini. Myllyjen lisäksi huusin samaisesta huutokaupasta myös laatikollisen valurautapannuja ja -patoja. Sen jälkeen kun siirryimme induktioaikakauteen, lopettivat viimeisetkin teflonpintaiset pannumme toimintansa, mikä ei harmita pätkääkään. Meillä on ollut siitä lähtien paistinpannukäytössä kolme erikokoista valurautaista pannua sekä Iittalan Tools-kasari. Valurauta rokkaa. Huutokauppaostokseni jälkeen meillä on kaksi Sarpaneva-pataa, yksi iso valurautapata ja hurjan monta pannua. Liian monta, jos kysytään Apupojalta. 

Valurautapannut kannattaa ehdottomasti hankkia käytettyinä. Pannuja löytää usein pilkkahintaan kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista tai vanhaa tavaraa myyvistä liikkeistä. Ei kannata välittää, vaikka pannu olisi likainen tai ruostunut, tärkeää on useimmiten vain se, että pannun pohja on tasainen, eikä silläkään ole suurempaa merkitystä kaasulieden omistajille. Pannun pitää tietysti olla sikäli ehjä, ettei siinä saa olla halkeamia tai reikiä. Itse tykkään pannuista, joiden kahva on myös rautaa eikä puuta. Silloin niitä on helpompi huoltaa ja ne voi sujauttaa huoletta myös uuniin.

Lähdimme viikonlopuksi Apupojan ja valurautasäkin kanssa landelle. Tarkoituksenamme oli hehkuttaa valurautaostokseni, eli polttaa pannujen ja patojen pinnasta kaikki niihin vuosien varrella kertynyt töhnä pois. Hehkuttaminen on paikallaan, mikäli pannu on pahasti ruostunut tai likainen. Oikein käytettynä pannua ei tarvitse hehkuttaa ikinä. Asiansa tuntevia ohjeita hehkuttamiseen löytyy muun muassa täältä ja täältä. Mainiossa Isyyspakkaus-blogissa oli myös taannoin tarinaa valurautapannujen huoltamisesta. Emalipinnoitettuja valurauta-astioita ei tietystikään voi hehkuttaa. 


Aloitimme urakan sytyttämällä vanhaan, grillinä toimivaan, rautapataan kunnon nuotio. Saimme aikaan nätin hiilloksen poltettuamme noin tunnin verran puita padassa. Iskimme kaikki pannut ja padat samaan aikaan hiillokseen ja tajusimme aika nopeasti, ettei hommasta tule sillä tavoin mitään. Noukimme padat ja pannut rautakangen avulla pois padasta ja jätimme sinne muutaman pannun kerrallaan paistumaan. Puitakin sai lisätä aika paljon, jotta hiillos oli tarpeeksi kuuma, ja töhnäkerrokset alkoivat kuoriutua pannujen pinnasta. Pannujen hiillostaminen grillausritilän päällä ei myöskään toiminut, vaan pannut piti asettaa kirjaimellisesti tulisille hiilille.




Tiedä sitten, johtuiko valoisasta kevätillasta, mutta ainakaan omaan silmään pannut eivät hehkuneet punaisina. Luultavasti pannut eivät saavuttaneet ihan niin korkeaa lämpötilaa. Noukimme pannut kuitenkin pois hiilloksesta, kun silmämääräisesti kaikki töhnä oli palanut pinnasta pois ja harmaa rauta oli näkyvissä. Annoimme pannujen ja patojen jäähtyä rauhassa. Jäähtyneen pannun pinnasta tuhka ja töhnä irtosi paperilla pyyhkimällä. Usean pannun pohjasta löytyi ennen täysin töhnän peitossa olleita valmistus- ja kokomerkintöjä.



Paljas rautapinta on tosi arka hapettumaan, ja pintaruostetta muodostui pannuihin melkein välittömästi. Olin käynyt ostamssa Hakaniemen hallista suolatonta silavaa pannujen ja patojen käsittelemistä varten. Pyyhin pannut ja padat kauttaaltaan silavalla, mutta ilta oli jo sen verran pitkällä, ettemme jaksaneet kuumentaa pannuja enää uudelleen, jolloin rasva olisi palanut pannuihin kiinni ja muodostanut tarttumattoman paistopinnan. 


Kotiin päästyämme tarkoitukseni oli rasvapolttaa pannut vielä uudelleen suolattomalla sianihralla, mutten jaksanut lähteä halliostoksille, joten sivelin pannut kauttaaltaan avokadoöljyllä, jonka arvelin kestävän kuumentamisen vaativan lämpötilan. Laitoin kolme öljyllä valeltua pannua kerrallaan ylösalaisin kylmään uuniin uuniritilän päälle ja uunin pohjalle pellin. Kuumensin uunin 250 asteeseen. Kun uuni oli saavuttanut 250 asteen lämmön, annoin pannujen olla siellä viitisentoista minuuttia, minkä jälkeen käänsin lämmön pois ja annoin uunin ja pannujen jäähtyä rauhassa. Toistin saman lopuille pannuille, padoille ja padankansille. Ja ai että, kuinka kauniita pannuja ja patoja meillä nyt onkaan!

En malta odottaa, että pääsen testaamaan uuden lettupannumme. Ehkäpä meillä pidetään lettukestit jo  tänään!

Valurauta on muutes kuulemani mukaan ainoa ihmisen teollisesti valmistama tuote, joka kestää ydinräjähdyksen. Aika hullua.

Psst... Seuraa Vatsasekaisin Kilinkolin –blogipäivityksiä myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!

21 kommenttia:

  1. Wow, todelle upeaa jälkeä! Me voidaan heti kutsua itsemme lettukutsuille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä tuli kuin upouusia, sillä poikkeuksella, että vanhat pannut ovat huimasti parempia kuin uudet! Lettukestit täytyy kyllä järjestää!

      Poista
  2. Mari linkkivinkkaili minulle viime viikolla aiheeseen liittyen, joten voisin kuvitella, että lähitulevaisuudessa Kivistössäkin ryhdytään vastaavanlaiseen operaatioon! Kivistön kaapeista löytyy myös yksi tosi kaunis ulkopuolelta emalioitu paistinpannu, joka pitäisi uudistaa. Pitänee kaivaa viellä jostain ohjeita, miten sen pinnan saisi tarttumattomaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan älyttömän mielenkiintoista seurata miten pintapaska lähti halkeilemaan ja kuoriutumaan pois pannujen pinnasta! En kyllä yhtään tiedä kuinka korkeita lämpötiloja emali kestää, ehkä sen pannun sisäpintaa voi rapsuttaa vaikka teräsvillalla ja sen jälkeen tehdä rasvapolttokäsittely uunissa. Luulisi sen emalin sen verran kestävän. Tosin irrottaudun kaikista vastuukysymyksistä! :)

      Poista
  3. Teillä on ollut oikea rautainen tekemisen meininki. Upeaa, että kunnostitte vanhan pannut kuntoon. Respektiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyihän sitä takoa kun rauta oli kuuma. Nuo vanhat pannut ovat vain niin loistavia! Tosin yllättävän hidasta tuo hehkuttaminen on noin monelle pannulle ja padalle.

      Poista
  4. Mahtavaa! Olen usein ihaillut pannuja kirppareilla, mutta jättänyt ostamatta, kun en ole tiennyt, saako niistä enää peliä. Nyt uskallan ostaa, jos siis uskallan ostaa :) Hankin muuten sellaisen myllyn, josta kirjoitit viime viikolla, heti kirpparilla oli sellainen, kun ovesta kävelin sisälle, 5 euroa maksoi. En ole vielä ottanut sitä esille.... Mutta mustakahvaiset vanhat Hackmanin aterimet äsken hinkutin puhtaiksi. Ihan vähän harmitti, kun haarukoita olikin vain 5, kun muita oli 6. Mutta jostain sen kuudennenkin vielä löydän. Kaikissa oli kahvatkin kunnolla kiinni, eikä väri liikaa haalistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh mitä löytöjä! Se myllyn myyjä ei ilmeisesti seuraa blogiani tai hävikistä herkuksi -kampanjaa, mutta omapahan on häpeänsä. Ne mustakahvaiset Hackmanit ovat kyllä tosi kivoja! Muhunkin meinasi iskeä pieni kleptomaniakohtaus tuolla meidän landella, mutta lopulta hillitsin itseni, enkä raahannut yhtä vanhaa pulloa lukuun ottamatta mitään tavaraa kaupunkiin. :)

      Poista
    2. Eivät ne olleetkaan Hackmania, puunasin niistä äsken teippejä vielä pois ja pettymys oli hetkisen mielessä, mutta ovat ne silti kivoja ja kauniita:) Onneksi en maksanut paljon niistä.

      Poista
    3. No voi höh. Eivät siis olleet myöskään Sorsakoskea? Mutta näyttävät varmasti hyviltä ainakin blogikuvissa. ;)

      Poista
    4. Eivät olleet sitäkään, mutta kuvissa niitä tulee varmasti näkymään:)

      Poista
  5. Tiedän, että sinä et paljasta parhaita ostopaikkojasi, mutta ehkäpä Apukokki voisi tehdä sen ;-) Se voisi pelastaa teidän perheen talouden ja sinut holhoukselta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih no en mä säännöllisesti seuraa oikeastaan muita kuin Apolloa, tosin nuo pannut ja ne myllyt olivat Helanderin erikoishuutokaupasta. Viime aikoina olen katsellut myös Bukowskia sillä silmällä, mutta sieltä ei ole tullut tehtyä hankintoja. Ja tuo viimeinenkin hankinta on seinällä roikkuvaa mallia, että ei onneksi vie tilaa kaapeissa.

      Poista
  6. Ei toden totta moni olisi uskonut noista pannuista kalua saavansa. Aikasmoinen urakka, mutta viimeisen kuvan pannujen kiiltoa ei voi kuin huokaillen ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole varmasti niin huonokuntoista pataa tai pannua etteikö sitä saisi tolla menetelmällä priimakuntoon. Kävin juuri keittiössä ihastelemassa sitä kaikkein suurinta pataa. Täytyy varmaan kutsua vieraita kylään, kun tuo reilu viiden litran pata voi olla vähän reilun kokoinen kahden hengen sapuskoihin.

      Poista
  7. Läysin hiljattain blogisi, ihania kuvia ja hyvä meininki! Meidänkin rautapannut odottelevat saaressa samaista kohtelua, saattaa olla että ehdin poltella ne jo tulevana viikonloppuna.
    Lisäsin blogisi oman blogini Viikon suosikiksi. Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Sekä nostamisesta blogini Viikon suosikiksi että kauniista sanoistasi! Chicling on ehdottomasti yksi omista suosikeistani! Aurinkoa sinne!

      Poista
  8. Olipa kattava postaus aiheesta.
    Huutokauppoihin liittyen, oletko nähnyt sielläpäin helanderin kalla-sarjaa (maljakoita), täällä niitä ei liiku juuri koskaan. Ne eivät ole kalliita mutta vaikeammin saatavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäni on lasifriikki, joten yleensä kyllä katson lasipuolen huutokaupoista läpi, mutta hän kerää lähinnä Nyman, Wirkkala, Franck, Sarpanevaa & Nurminen -linjaa. Saattaa olla, että joitakin Helandereita olen nähnyt huutokaupoissa, mutta ne ovat varmaankin olleet osa jotakin huutoa tai sitten niitä on ollut useampia yhdessä. Pikaisella Googlettelulla niitä näyttäisi saavan ainakin täältä. Toisaalta mun mielestä noita liikkuu jonkin verran kirpputoreilla, ainakin täällä Helsingissä, mutta niiden hintatasosta en osaa sanoa yhtään mitään. Tsemppiä etsiskelyihin!

      Poista
  9. Olen missannut tämän postauksen kokonaan. :) Mun vanhoissa pannuissa alkaa ulkopinnassa olla jo semmoinen karstakerros että jotain varmaan tarttis teherä. Toisaalta en tiedä haittaako tuo; kaasuliekillä ajaminen vaan kerryttää semmoisen kymmenen-viidentoista vuoden aikana lopulta siihen pintaan patinaa. Mutta; nytpä tiedän miten sen saa pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se karstakerros jonkin verran vaikuttaa myös pannun lämpenemiseen, vois kuvitella? Mutta jotenkin noita pannuja on kyllä maagista poltella, viime kesänä kunnostin yhden pannun, jonka pohjasta löytyivät hauskat neuvostoleimat.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...